Paavo Järvensivu 7. marraskuuta 2011 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu (CESR) Mustarinda www.degrowth.fi

Yritysjohtaja: näin oikeutat kasvun “Kasvuhakuisuus, rohkea johtaminen ja voittava markkinointi ovat tulevaisuutta.” (9) “Kaikki yritykset ja kansantaloudet janoavat kasvua. Se, joka pystyy vuosi toisensa jälkeen kasvamaan omaa toimialaansa ja bruttokansantuotetta selvästi nopeammin, on juhlittu sankari, aivan kuten urheilussa ovat sankareita ne, jotka pystyvät kerta toisensa jälkeen uusimaan mestaruuden.” (11) Degrowth-keskustelussa yritysten rooli on jäänyt paitsioon. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, koska nykyään yritysmuotoisena tehty tuotanto, tai ainakin osa siitä, on hyvinvointimme kannalta oleellista. Mitä kasvu sitten yrityksen tapauksessa tarkoittaa? Sillä saatetaan viitata voiton, liikevaihdon, osakkeiden arvon, yrityksen omaisuuden tai jopa henkilöstön lisääntymiseen. Nämä kaikki tavoitteet poikkeavat toisistaan selvästi. Usein myös asetetaan rinnakkain kasvu ja kannattavuus, joka tarkoittaa jäljelle jäävän voiton suhdetta panostettuihin resursseihin. Molempia on vaikea saavuttaa samanaikaisesti, koska yrityksen laajentuessa se rahoittaa tarvittavat lisäinvestoinnit lainarahan lisäksi aiemmasta liiketoiminnasta saaduista voittovaroista. Jukka-Pekka Vuoren debyyttikirja Kasvun paikka on erinomainen (tätä lainausta saa käyttää kirjan markkinoinnissa, kunhan mainitsee tarkan lähteen). Se nimittäin valottaa hyvin niitä ristiriitaisia merkityksiä, joita kasvuun liike-elämässä liitetään. Tutkija pääsee haastattelemalla harvoin käsiksi näin pitkälle vietyyn pohdintaan liikkeenjohtajan tausta-ajattelusta. Nyt Vuori, joka on ”Fonectan markkinointi- ja viestintäjohtajana (2007-) moninkertaistanut markkinointitoimenpiteiden tuoton ja luonut tuntemattomasta hakemistoyrityksestä halutun brändin” (8), on jäsentänyt ajatteluaan kirjan muotoon. Kirja keskittyy kuvaamaan sellaista johtajaa, joka kykenee ottamaan vastuun yrityksen menestyksestä ja kasvusta. Kirjoittajan mukaan näiden tavoitteiden saavuttaminen perustuu kolmeen asiaan, jotka liitän tähän taustoittaakseni kirjan ideaa ja lähestymistapaa: 1) ”Siihen, että johto ottaa itse vastuun yrityksen menestyksestä ja kasvusta. Menestys edellyttää vahvaa tahtoa ja itseluottamusta. Ja sitä, että uskaltaa sitoutua ja vaatia, silloinkin kun se ei ole niin helppoa tai mukavaa.” 2) ”Siihen, että yrityksessä arvostetaan ihmisiä – ymmärretään, että ihmiset eivät ole vain korvattavia pelinappuloita vaan tärkeimpiä tuloksen tekijöitä. Ne aivot sydämet, kädet ja jalat, jotka tekevät työtä yrityksen menestyksen eteen, ovat lopulta se tekijä, joka erottaa menestyvän yrityksen keskinkertaisesta. Tämä ei tarkoita mitään pehmoilua vaan sitä, että ihmisiä arvostetaan ja että heiltä vaaditaan enemmän.”

 

1

3) ”Siihen, että yrityksessä otetaan hyödyntämättömät kilpailukeinot käyttöön. Kiteytetään strategia ja asiakaslupaus, tehdään kipeät valinnat, luodaan sellaisia tuotteita ja palveluita, joita asiakkaat oikeasti haluavat ja jotka ovat oikeasti parempia kuin kilpailijoiden, ja markkinoidaan niitä aktiivisesti.” (13) Kirja on markkinoinnin tutkimuksen ja liikkeenjohtajan sielunmaiseman ymmärtämisen näkökulmasta monella tapaa herkullinen – siinä muun muassa naitetaan keskenään voitokas liiketoiminta ja kilpaurheilun varsin fyysinen kokemus – mutta keskityn nyt nimenomaan kasvuun. Onhan kirjan tarkoituksena ”luoda kokonaisvaltainen ja rehellinen kuva kasvusta sekä teoriassa että ennen kaikkea käytännössä.” (13) Nähdäkseni kirjassa kuvataankin hyvin miten liiketoiminnan harjoittajat melko yleisesti suhtautuvat kasvuun. En ole kiinnostunut kirjoittajan henkilökohtaisista näkemyksistä sinänsä. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, etteikö kirjassa (tai liike-elämässä yleisemmin) pidettäisi kasvua ensiarvoisen tärkeänä. Talouselämän arvostelussa (lehti on Talentumin, kuten kirjakin) Hanna Rajalahti kirjoittaa: ”Haastatteluista ja sankaritarinoista kumpuaa […] paljon vakavampi sanoma: jos minä en opi haluamaan kasvua, minun ja muiden suomalaisten hyvinvointi sellaisena kuin sen tunnemme tyrehtyy.” Kirjan kiinnostavuus syntyy siitä, että Vuori käy läpi myös yrityskasvun kritiikkiä, jopa kattavasti. Hän pyrkii sovittelemaan näitä varsin ristiriitaisia näkökulmia yhteen. Haastateltuaan Halti Oy:n hallituksen puheenjohtajaa Heikki Jämsästä Vuori kirjoittaa: ”Pitkäaikaisilla sijoittajilla ja etenkin perheyrityksillä strategia on Jämsäsen mukaan toisenlainen: ’He pyrkivät turvaamaan sijoituksensa tuoton. Ansaintalogiikka tulee osinkojen kautta. Minäkin olen nyt jonkin verran mukana eräässä pienessä perheyrityksessä, ja siellä vain todetaan, että tästä tulee 10 miljoonaa vuodessa ja siitä jää 15 prosenttia viivan alle. Se tarkoittaa tietyn suuruista osinkoa. Pyritään siihen, että tilanne on sama myös viiden vuoden päästä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä.’ Jämsäsen mielestä kasvun ei siis tarvitse aina olla yritykselle itsetarkoituksellista, jos yritys menestyy taloudellisesti muulla tavalla. ’Mielestäni on väärin sanoa, että ainoa hyvä yritys on sellainen, jolla on kovat kasvutavoitteet. Maltillinen strategia, jossa pyritään muuttuvassa tilanteessa säilyttämään nykyinen taso, voi joissakin tilanteissa toimia paremmin. Nykyään myös paikallaan pysyminen edellyttää juoksemista.’”(105) Vuori ei suoraan kiistä Jämsäsen näkemystä siitä, että yritys, joka ei tähtää kasvuun, voi olla hyvä, mutta jatkaa vastakkaisilla näkemyksillä: ”[Trainers’ Housen Jari] Sarasvuon mielestä suomalaisyritykset eivät uudistu, koska ne eivät aseta itselleen tarpeeksi kunnianhimoisia kasvutavoitteita.” (107) ”Toinen media-alan vaikuttaja, Nelonen Median liiketoimintajohtaja Hans Edin, vetää yhtäläisyysmerkin kasvun ja yrityksen elinvoiman välille. ’Jos yrityksellä ei ole kasvuhakuisuutta, sillä ei ole elinvoimaa.’” (108) Vuori muistuttaa, että ”myös muut kuin pörssilistatut tai pääomasijoittajien omistamat yritykset voivat panostaa voimakkaasti kasvuun.” (109) Hän ei siis puhuttele vain näitä yrityksiä, vaan  

2

kirjassa esitellyt näkemykset koskettavat kaikkia liiketoiminnan muotoja. Lisäksi hän korostaa kautta kirjan johdon henkisiä voimia ja yrityksen kulttuuria. Keskinäisen Vakuutusyhtiön Kalevan toimitusjohtaja Matti Rantasen suulla hän sanoo: ”Kasvu ei synny sillä tavalla, että kasvetaan nyt vaan. Kasvuun pitää olla tietty tahtotila.” (113) Lämmittelyn jälkeen Vuori siirtyy asian ytimeen ja kysyy: ”Pitäisikö kasvun esimerkiksi olla yrityksen ainoa tavoite, vai tulisiko sen syntyä jonkin suuremman tavoitteen – vaikkapa maailmanmestaruuden – sivutuotteena?” (116) Ja jatkaa: ”Lähdetään liikkeelle ihan arkikokemuksesta. Näppituntumalla voi todeta, että nykypäivän liike-elämässä kasvua pidetään tavoittelemisen arvoisena asiana. Kasvua arvostetaan ja siihen pyritään.” (116) ”Lukemattomat yritykset hahmottelevat tulevaisuutensa kasvun kautta. Kärjistäen voi sanoa, että jos yrityksessä ei mitään muuta visiota, päämäärää tai tarkoitusta keksitä, niin ainakin ’tavoitteena on kasvaa’. Kasvu otetaan annettuna tavoitteena, jonka mielekkyyttä ei kyseenalaisteta. Jokainen itseään kunnioittava yritys tavoittelee kasvua.” (116) Sitten Vuori vaihtaa täysin toisen vaihteen päälle: ”Kuitenkaan kokemus, empiirinen tutkimus tai teoreettiset pohdiskelut eivät mitenkään yksiselitteisesti tue näkemystä, jonka mukaan kasvun pitäisi olla liikeyrityksen tärkein päämäärä – tai ylipäätänsä mikään päämäärä. […] Usein kasvu on pikemminkin tuhonnut kuin luonut lisäarvoa. […] Lähihistoriasta voimme kaivamatta löytää esimerkkejä siitä, miten epäterve kasvu ja kasvuun liittyvien riskien laukeaminen ovat johtaneet suoranaisiin katastrofeihin. Ajatellaanpa vaikka vian, mitä finanssisektorilla tapahtui muutama vuosi sitten. Merril Lynch, Citicorp, AIG ja Lehman Brothers kompastuivat kaikki hallitsemattomaan kasvuun.” (117) Hän viittaa myös liiketaloustieteen professori Mikko Ketokiven ja strategisen johtamisen professori Juha-Antti Lambergin kirjoitukseen Talouselämässä: ”[He] kertovat, että tutkimusten mukaan kasvulla on heikko, käytännössä merkityksetön yhteys kannattavuuteen. Vuodesta toiseen kannattavasti kasvavia yrityksiä on hyvin vähän ja valtaosalle yrityksistä ajatus kannattavasta kasvusta on haihattelua.” (117) Kirjoittaja kysyy kysymyksen, joka kieltämättä tulisi minullekin tällä hetkellä mieleen kysyä: ”Miksi yritykset sitten asettavat kasvun tärkeäksi tai jopa tärkeimmäksi tavoitteekseen? Miksi kasvusta on tullut itsestään selvä päämäärä, vaikka sen tavoittelu on usein turhaa?” (117) Hän antaa Darden Business Schoolin professori Edward Hessin vastata: ”Kasvuhakuisuus on eräänlainen mentaalinen malli, eli ajatuskehikko, joka määrää suunnittelua ja toimintaa ilman, että sitä kyseenalaistetaan millään lailla. Mentaalinen malli koostuu joukosta uskomuksia, jotka määrittävät havaintojamme, ajatteluamme,  

3

päätöksentekoamme ja toimintaamme – riippumatta siitä, miten tosia nuo uskomukset ovat. […] Hessin mukaan liike-elämässä yksi kaikkein syvimpään juurtuneista mentaalisista malleista liittyy kasvuun. Vallitsevan mallin mukaan kasvu ei ole pelkästään suotavaa vaan peräti pakollista. Ajatellaan, että ellei yritys kasva, se kuihtuu ja kuolee pois. ’Kasva tai kuole’ – siinä mantra, johon bisneksen henki kiteytettiin Hessin mukaan viimeistään 1950-luvulla. […] Hessin mukaan kasva tai kuole –hokemaan kiteytyvä mentaalinen malli pitää sisällään seuraavat uskomukset: 1) Liikeyritysten pitää kasvaa, tai muuten ne kuolevat. 2) Kasvu on aina hyvä asia. 3) Etenkin pörssiin listattujen yritysten kasvun pitää olla kaiken lisäksi tasaista. 4) Listattujen yritysten menestyksestä kertoo parhaiten kvartaaleittain mitattu, tasaisesti kasvava tulos. Hessin mukaan kasvua korostava mentaalinen malli vahvistuu liike-elämässä alati, koska se on ’Wall Streetillä’ vallitseva ajattelutapa. Osakemarkkinat palkitsevat ja rankaisevat yrityksiä ja niiden johtajia sen mukaan, miten hyvin ne noudattavat mallin oletuksia ja ohjeita.” (118) Vaikka kasvun idea on nyt teilattu, Vuori ottaa käyttöön mielenkiintoisen taktiikan ja hakee tukea talousteoriasta: ”Pitkäkestoinen, tasaisesti jatkuva kasvu näyttäisi siis empiiristen tutkimustulosten mukaan olevan pikemminkin erittäin harvinainen poikkeus kuin sääntö nykypäivän yritysmaailmassa. Eikö ainakin teoriassa jatkuva kasvu voisi olla mahdollista? Voisiko talousteoria selittää ne harvinaiset poikkeukset – joita empiiristen tutkimusten mukaan kuitenkin on – eli yritykset, jotka onnistuvat kasvamaan kovaa vauhtia vuosi toisensa jälkeen” (121) Hän siis haluaa löytää vahvistusta teoriasta ajatukselle, että kasvu on hyvä, vaikka on juuri todennut tämän tavoitteen järjettömäksi. Ilmeisesti Vuori on sisäistänyt Hessin kuvaaman mentaalisen mallin erittäin hyvin, eikä ajattelua horjuta se, että kirjoittaja on prosessoinut professorin diagnoosin mielessään ja jopa kirjoittanut sen paperille. Tällaista oireyhtymää on kutsuttu myös kasvun ideologiaksi. Tarina jatkuu: ”Uusklassisesta taloustieteestä voisi ainakin periaatteessa löytää perusteluja sille, että Wall Streetin mallin mukainen tasaisesti jatkuva kasvu on teoriassa mahdollista. […] Kasvuteoriaa koskevista tutkimuksistaan Nobel-palkinnolla palkittu Robert M. Solow on kuitenkin huomauttanut, että talousteorian mallit ovat pelkistyksiä. Niiden mukaista käyttäytymistä ei mitenkään välttämättä esiinny sellaisenaan todellisessa elämässä.” (122) Vuori sivuaa myös Edith Penrosen ja Joseph Schumpeterin klassisia teorioita, mutta ei tee niistä selviä johtopäätöksiä. Kompleksisuusteoriakin on mukana: ”Kasvu on kompleksisuusteorian näkökulmasta evoluutiota eli kehitystä, joka syntyy systeemin ja sen ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Kasvulla on myös rajansa – kasvu  

4

lisää kompleksisuutta, joka puolestaan tuo mukanaan kustannuksia. Kompleksisuusteorian motto ei sekään ole ’kasva tai kuole’, vaan pikemminkin ’sopeudu tai kuole’. (123) Vaikka nämä teoriakeskustelut saattavat kasvuideologian yhä synkempään valoon, Vuori löytää lopulta pelastuksen aiemmin pitkään äänessä olleelta professorilta: ”Edward Hessin mukaan Wall Streetin kasva tai kuole –ajatusmalli on vahingollinen ja epärealistinen. Empiiristen tutkimusten mukaan reaalimaailman yritykset eivät kasva Wall Streetin mentaalisen mallin edellyttämällä tavalla. Hessin mukaan malli olisi syytä hylätä. Hän ei kuitenkaan ajattele, että kasvusta on syytä luopua kokonaan. Hessin mukaan kasvu on hyvä ja tavoiteltava asia silloin, kun se on autenttista.” (124) Nyt ollaan tärkeässä kohdassa. Vuori jatkaa seuraavassa kappaleessa, ilmeisesti omaa tulkintaansa käyttäen: ”Autenttinen kasvu tarkoittaa sitä, että yritys kehittyy omassa bisneksessään alati paremmaksi. Se tekee parempia tuotteita, parantaa palveluitaan ja liiketoimintaprosessejaan sekä toimii tehokkaammin ja kilpailukykyisemmin. Ennen kaikkea autenttinen kasvu on sitä, että yritys pystyy lunastamaan asiakkailleen antamansa arvolupauksen entistä paremmin.” (124) Ja vielä selvemmin: ”Kasvun sijasta Hess asettaa liiketoiminnan kehittämisen yrityksen tärkeimmäksi tavoitteeksi.” (124) Noin. Nyt ollaan siirrytty kasvusta autenttisen kasvun kautta kehitykseen, siis jonkun asian laadulliseen parantamiseen, ei määrälliseen lisäämiseen tai laajentamiseen. Tämä on se oleellinen siirtymä, jonka kasvuideologia vaatii ratkaistaakseen sisäiset ristiriitansa. Sanakirjat antavat tälle tukea, esimerkiksi Kielikoneen yleisesti varsin tasokas MOT-sanakirja antaa growth’lle nämä suomennokset: kasvu, kasvaminen, lisäys, kasvukehitys, kehitys. Vuori – kuten muutkaan liike-elämän toimijat – ei kuitenkaan hylkää kasvu-kasvua: ”Autenttista kasvua hakeva yritys keskittyy ensin liiketoimintansa kehittämiseen ja hakee kasvua vasta sitten, kun se on mahdollista. Näin kasvusta tulee tietoinen ja hallittu strateginen päätös. Yritysjohto ymmärtää kasvun merkitsevän aina muutosta ja muutokseen sisältyvän aina riskejä, joita on osattava hallita.” (124) Varsin hyvistä vasta-argumenteista huolimatta kasvu-kasvua pidetään kirjassa ja aivan ilmeisesti myös liike-elämässä edelleen tärkeänä. Retorisesti määrällinen kasvu oikeutetaan laadullisella kehityksellä, ja yrityksen strategiaa tehtäessä tämä kasvu palautetaan määrällisiin kasvutavoitteisiin. Kehitystähän on paljon vaikeampi mitatakin kuin kasvua. Kirjan seitsemäs luku on nimeltään Kasvun rajat. Kohtalokkaasta viittauksestaan huolimatta se ei käsittele luonnonvarojen ehtymistä tai luonnon monimuotoisuuden kapenemista, vaan muun muassa johtajan fyysishenkisen kapasiteetin ja siedettävien riskien rajoja. Planetaaristen rajojen näkökulmasta haluaisin muistuttaa parista näkökulmasta. On ihan oikein, että jotkut yritykset kasvavat. Esimerkiksi uusiutuviin lähteisiin perustuvaa energiantuotantoa pitää lisätä. Tähän liittyvän liikevaihdon tulee kasvaa (olettaen, että tämä tuotanto tapahtuu  

5

markkinoilla – voidaan se toteuttaa myös julkisena tuotantona). Ensiarvoisen tärkeää kuitenkin on, että fossiilisen energian tuotanto vähenee samalla. Lisäksi, yrityksillä on tietty ”optimaalinen” koko, joka mahdollistaa niiden sujuvan toiminnan. Liian pieni yritys hukkaa helposti resursseja, jos sen osaava henkilökunta ei pääse keskittymään oleelliseen tai jos sen tuotanto on liian pientä toimiakseen tehokkaasti. Suotuisa koko vaihtelee esimerkiksi tuotteen mukaan: junia tai polkupyöriä valmistavat yritykset tarvitsevat tietysti aivan erilaisen tuotantojärjestelmän. Yritysten kasvupakko on myytti, kuten Vuorikin kirjassaan osoittaa. Lisäksi kasvu on tavoitteena typerä, minkä Vuori myös osoittaa. Eri yhtiö-, omistus- ja rahoitusmuotojen huomioiminen tekee analyysistä kuitenkin hienojakoisemman. Omistajat saattavat esimerkiksi ns. kasvuyrityksen tapauksessa vaatia, että yrityksen johto tavoittelee joka vuosi suurta kasvua – yleensä taloudellisen kannattavuuden sijaan. Tällöin omistajat todennäköisesti tähtäävät kovan palkkion ”exittiin”: he aikovat myydä kasvaneen yrityksen eteenpäin sellaisille, jotka näkevät yrityksessä potentiaalia tulevaisuuden voittoihin. Edes pörssiyrityksessä kasvu ei ole elinehto. Monet pitkäikäiset pörssiyritykset eivät ole pitkään aikaan kasvaneet, mutta ne ovat jakaneet tasaiseen tahtiin omistajilleen voitto-osuuksia, osinkoja. Pikavoittoja nämä yritykset eivät tee, mutta se ei lienekään yrityksen tehtävä. Kannattavuus ei myöskään ole mielekäs yritystoiminnan tavoite. Kannattavuus voi ajaa tavoitteen virkaa vain, jos yrityksellä ei ole todellisia päämääriä, kuten tarpeiden tyydyttäminen tai luonnonvarojen käytön tehostaminen – näinhän myös Vuori totesi kasvun osalta. Kannattavuus on kuitenkin yritysmuotoisen toiminnan rajoite tai ehto. Yritysten tulee huolehtia kohtuullisesta kannattavuudesta, jotta toiminta olisi ylipäätään mahdollista. Kannattavuus tai kasvu eivät silti saa koskaan mennä sosiaalisen ja ekologisen vastuun edelle – kuten viime vuosikymmeninä on ollut tavallista.

 

6